Esitelmä kummimatkasta Ugandaan, 17.4.2018
Kakskertatalon täytti mukava puheensorina tiistai-iltana 17.4. Tupa oli täynnä, kun me - Pia Arasola ja Seppo Jaakkola - kerroimme sanoin ja kuvin helmikuisesta opintomatkastamme Ugandaan. Matka oli Suomen World Visionin järjestämä kummimatka, jossa oli mukana meidän lisäksemme 25 kummia. Sen yksi päätapahtuma oli oman kummilapsen tapaaminen. Kummityttömme Maryn tapaamisesta voi lukea Mainingin huhtikuun 2018 lehdestä. Verkosta artikkeli löytyy osoitteesta http://www.maininkilehti.fi/maininki-lehti/artikkelit/maallikkosaarnaajat-ugandassa.
Tässä Mary, 15 v Nabuyogan kylästä
Pia ja Seppo esitelmöimässä
Esitys alkoi Suomen World Visionin esittelystä (www.suomenworldvision.fi), kummiuden kuvauksesta ja WV:n toimien vaikutuksista Ugandan Kirewan-Nabuyogan kehitysprojektissa. Projekti alkaa olla jo loppusuoralla, yleensä tällaisen projektin kesto on n.15 vuotta. Tarkoitus on, että kun tämä projekti loppuu n. viiden vuoden kuluttua ja WV vetäytyy alueelta, voivat paikalliset jatkaa kehitystyötä edelleen. Tällä alueella oli jo näkyvissä runsaasti työn tuloksia.
Koulutusta on annettu asioiden viemiseksi maaliin, yhdistyksiä on perustettu ja tuettu toimintaan, maanviljelijöitä on perehdytetty bisnesasioihin ja siihen, miten säästää ryhmissä, ottaa lainaa ja rakentaa välivarastoja paremman hinnan saamiseksi tuotteistaan. Tämä malli on poikinut pankkitoimintaa ja säästöryhmiä on perustettu, jotka yhdessä ponnistelevat perheen paremman talouden puolesta. Toki on rakennettu esim. kaivoja – mutta kaikki tarpeet ja päätökset tulevat paikallisilta toimijoilta, WV ei päätä mihin rahat käytetään. Näin paikalliset osaavat toimia jatkossa myös ilman ulkopuolista tukea.
Matkamme alkoi Entebbestä, lounais-Ugandasta, jossa on maan kansainvälinen lentokenttä. Sieltä kuljettiin itä-Ugandaan Kenian rajan tuntumaan, Tororon alueelle. Täällä sijaitsevat Kirewan ja Nabuyogan kylät, joissa asuu tuhansia köyhyysrajan alapuolella olevia perheitä. Vierailimme myös Busian rajakaupungissa. Siellä ongelmat olivat räikeitä: lasten hyväksikäyttöä, prostituutiota ja katulapsia.
Näytimme matkakuvista joitakin otoksia – kuviahan tietenkin kertyi matkalla tuhottomasti. Osassa oli WV:n ansiosta saatuja edistysaskeleita – osa näytti kuvia ugandalaisesta elämänmenosta ja ihmisistä. Lopussa näytimme joitain kuvia pohjois-Ugandan safaripäiviltämme – ne kyllä jäivät vähäisemmälle huomiolle. Lopuksi näytimme myös kymmenkunta pientä videopätkää. Pelkäsimme, että kuvia on liikaa – että 2 tuntia ei riitä mihinkään ja kaikilla on kiire pois. Siksi olikin yllättävää, kun lopulta lopettelimme, että kaikki edelleen jaksoivat osallistua, kiinnostua kuvista ja videoista – ja yllätykseksemme kello oli jo 20.30!
Matkalla olleet kummit päättivät yhdessä kerätä rahasumman, jolla voitaisiin rakentaa porakaivo. Itä-Ugandassa puhdas vesi on kortilla, toisin kuin meillä. Meillähän puhdistetulla vedellä vedetään vessat, puhdistetaan kadut talven hiekoituspölystä ja lumetetaan laskettelurinteet! Kaikki tällainen 'tuhlailu' on matkan jälkeen alkanut kummastuttaa.
Yleisössä herättikin huomiota vesivessa – kannattaako niitä rakentaa maahan, jossa osalla kansaa ei ole puhdasta kotitalousvettä? Lupasimme palata asiaan, kun tiedustelemme WV:lta asiaa.
Kaivon hinta on 5700 € ja siihen pottiin tähän tilaisuuteen osallistujat keräsivät 350 €! Tämäkin lapsi kiittää tuestanne!
Tarjolla oli Kakskertaseuran toimintaryhmän ja neulomakerhon naisten loihtima jo legendaarinen kakkubuffet:
Ja kyllä maistui!
Olimme myös tuoneet jotakin Ugandasta, kuten kankaita ja koruja. Niistä Pia teki esim. Uganda-nukkeja. Lisäksi Pialla kyllä aina riittää jotakin omien käsien tuotoksia laittaa esille. Suositushinnat olivat esillä – mutta toki lippaaseen sai laittaa rahaa enemmän tai vähemmän – oman mieltymyksen mukaan.
Kiitos kaikille, jotka tekivät tämän mahdolliseksi. Meillä oli hauskaa, toivottavasti muillakin.
- Pia ja Seppo -
Kuvat: Jukka Lämsä, Pian ja Sepon arkistosta
ps. Jukka vastasi tilaisuuden tekniikasta.