Hallituksen kuulumisia, 20.3.2019

Maaliskuu on jäsenmaksujen perintäaikaa. Tässä yhteydessä havahdutaan myös siihen, että on jäänyt ilmoittamatta viime kevään jälkeen keskuudestamme poistuneet tai saarilta pois muuttaneet jäsenemme. Nyt lähtijöitä oli 11, mutta uusia jäseniä tuli myös, 7 henkilöä.

Kevään 2x-lehden valmistelutyö on aloitettu. Lehtityöryhmä pitää vielä omia kokouksiaan ja sorvaa artikkeleita. Myös ilmoitushankinta pitää saada alulle, tavoitteena on ilmoituksia 10 sivun verran ja sitä kautta lehti kustantaa itsensä.

Lehden lisäksi keskusteltiin pitkään jäsentiedotteen laatimisesta. Sekä jäsenistölle että muille saarelaisille pitäisi saada välitettyä tietoa seuran toiminnasta ja järjestettävistä tapahtumista. Sähköposti tavoittaa osan jäsenistöstä, mutta muut ja varsinkin ulkopuoliset pitäisi saada myös jakelun piiriin, mikä tarkoittaa jakelun hoitamista postilaatikoille. Tämä voisi toimia myös jäsenhankintana.

Turkuseura pitää kevätkokouksensa maaliskuun lopulla ja sinne nimettiin seuran edustajat. Asialistalla on sääntömääräisten asioiden lisäksi puheenjohtajan valinta.

Brinkhallin uimarannan turvajärjestelyt on koettu puutteellisiksi mm. sekasortoisen pysäköinnin vuoksi. Mahdollisen onnettomuuden sattuessa ei pelastuslaitos pääse vaivatta paikalle. Asiaa selvitellään ja kaupungille tehdään aloite pelastustien järjestämisestä alueelle.

Itämeren alueen suojelukysymykset ovat saaneet viime aikoina suurta huomiota. Asian tiimoilta päätettiin järjestää esitelmätilaisuus kesän kynnyksellä.

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle