Hallituksen kuulumisia, 17.3.2021

Kokous oli sähköinen, ei asioiden käsittelyn suhteen vaan koronan tuoman hankaluuden fyysiseen kokoontumiseen.

Vuosikokouksen valitsema hallitus aloitti toimintansa perinteisen kaavan mukaan järjestäytymällä. Todettiin ensin hallituksen kokoonpano, perustettiin toimintaa pyörittävät toimikunnat ja jaettiin niille tehtävät toimintasuunnitelman toteuttamiseksi sekä päätettiin toimikuntien kokoonpano ja niille puheenjohtajat. Seuran edustus Turkuseurassa, Turun Pientalojen Keskusjärjestössä ja Kakskerranjärven neuvottelukunnassa esitetään säilytettäväksi entisinä, vahvistus saadaan kohta.

Hallitus kutsui seuralle sihteerin ja rahastonhoitajan. Tehtävissä jatkaa edelleen Jarkko Koskinen, joka hoitaa myös tiedottajan tehtäviä. Näin on ollut jo toistakymmentä vuotta, joten on aika herätellä jäsenistöä ja löytää tehtäviin uusia tuoreempia kykyjä.

Koronan vuoksi seuran tapahtumat näyttävät jäävän tänä vuonna melko vähiin. Jotain perinteistä säilyy ja toteutuu, mutta suuret yleisötapahtumat joudutaan peruttamaan. Näin uhkaa käydä jo toistamiseen myös saarten suurtapahtumalle Kakskertapäiville. Vaikka rokotuskampanja hyvin etenisikin, niin tuskinpa kesä-heinäkuun vaihteeseen sijoittuva massatapahtuma saa vielä luvan – katsotaan ja toivotaan kuitenkin parasta.

Seura on taloudellisesti edelleen vakaalla pohjalla, mutta Kakskertatalon kiinteistömenoista on tullut ongelma, jota ei vielä pari vuotta sitten ollut. Kaupunki on kylmästi vetänyt tukensa pois kiinteistömenoista eikä vastaavaa panostusta muuna toimintatukena ole myönnetty. Tähän pyritään saamaan jonkinlainen kohtuullinen sopuratkaisu kaupungin edustajien kanssa käytävässä neuvottelussa.

Kakskertatalon energiaratkaisuna saadaan asukasbudjettiäänestyksen perusteella rakennettua talolle maalämpöjärjestelmä, joka keventää myös kiinteistömenoja, kun kalliista öljylämmityksestä päästään osittain eroon. Kovimmilla paukkupakkasilla sitä saatetaan tarvita lisäjärjestelmänä, toinen vaihtoehto on varmistaa lämmön saanti sähkövastuksilla. Hanke on aloitettu, kaupungin arvion mukaan siitä on 5 % toteutettuna, mutta konkreettiset työt vielä odottavat. Katselmus asiassa järjestetään ensi viikolla, viikolla 12.

Kakskerran VPK on hankkinut toimintaansa uuden paloauton, jonka varustamiseen se hakee kannattajiltaan avustusta. Vapaaehtoistyönä toimiva palokunta tekee äärimmäisen hyvää työtä saarelaisten hyväksi, joten myös Kakskertaseura päätti kantaa kortensa kekoon tukemalla hankintoja.

Kevään 2X-lehden toimitustyö pantiin alulle. Hyviä juttuja ja juttuvinkkejä kaipaillaan, niitä voi lähettää sihteerille. Ilmoitushankinta lähti myös käyntiin, tavoitteenahan on löytää mainostajia niin, että lehden painatus- ja postituskulut saadaan peitettyä.

Turun kaupunki on avannut haun ideakilpailulle: Kulttuuripääkaupungin perintö elää ja kehittyy. Painopisteenä ikäihmisille suunnatut palvelut ja seuraavat teemat kulttuurihyvinvointi huomioiden: Mielen hyvinvointi | Yksinäisyyden vähentäminen | Toimintakyky. Kilpailuun päätettiin osallistua suunnittelemalla hanke Kakskertatalon ympäristön kehittämiseksi tarkoitukseen soveltuvaksi toimintaympäristöksi.

 

 

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle