Neulomakerho kotisohvilla, 30.3.2021

Neulomakerho kokoontui jälleen etänä kotisohvilta. Vaikka kaikki kaipailevat kovasti jo yhteisiä kokoontumisia Kakskertatalolla, niin eipä ole ainakaan laiskuutta ollut kotisohvilla. Neulomakerholaiset laittoivat ihania viestejä ja kuvia, joita keräsin tähän kaikkien luettavaksi ja kuvia ihailtaviksi.

Tellervo oli ajankuluksi solminut pannunalusia ja toivotteli kaikille hyvää pääsiäistä.
Marja ei ole tehnyt mitään pääsiäisaskarteluja, mutta on innostunut kutomaan sukkia rikotun helmineuleen ohjeella, niin että jo kolmas pari tulossa, keväisissä väreissä.


Liisa odottelee jo kovasti rokotusten jälkeistä elämää ja oli ahertanut pienokaiselle potkupuvun, joka oli jo lähtenyt käyttöön ja oli jäänyt kuvaamatta. Opettelussa on uudenlainen sukan varsi ja tyttärelleen hän on tehnyt pitkät komeat sukat.



Santra on harrastanut Kulhon vesillä uhkarohkeita jäänylitys tapoja (uutinen seuran sivuilla) ja kallistumisesta ja veteen putoamisesta huolimatta oli päässyt rokotukseen. Pulahduksen lisäksi ahkeroitsija on päätellyt lankoja ja tehnyt miehelleen Turkuaiheisen sukan, joka tosin odottaa vielä paria.                 



Marita on päässyt oikein vauhtiin sukkien teossa ja sanoikin, että suutari pysyköön lestissään eli sukkaa pukkaa. Harmittelee, ettei ole normi neulomakerhoa, jossa sukat tulisi pääteltyä ihan huomaamatta, jota ei nyt tapahdu. 
Susu oli ihastelemassa aiemmin tekemiään kädentöitä ja oli yrittänyt, jos vaikka saareen olisi jo päässyt, mutta ei päässyt. Veneen olivat kuitenkin uittaneet jäätä pitkin laituriin ja nyt on komeat itsepleissatut köydet kiinnityksissä. Kaikkea sitä oppii neulomakerhossa.
Pia & Piia pitivät Pialla oman pikku neulomakerhon ja voin yhtyä Pian sanoihin: ”Ystävän kanssa tää on niin kivaa.” Jotain pientä saatiin aikaan, vaikka taisi enemmän suut paukkua ja kahviakin oli tarjolla jätskin kera eli vallan poikkeuksellinen kerhoilta. Ensimmäinen i:n ja toinen tupla i:n työ:


Kiitos jälleen kaikille kuvista ja teksteistä ja ihanaa pääsiäistä kaikille!

Piia

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle