Hallituksen kuulumisia, 16.9.2021

Syksy ja kylmät ovat alkaneet, siinäkö syy siihen, että kokous saatiin vain vaivoin toimivaltaiseksi. Päätöksiin kuitenkin päästiin.

Talous todettiin hyväksi. Osa jäsenmaksuista on vielä maksamatta ja siihen lienee syy sähköinen laskutus sähköpostilla, ei e-laskuna vaan sähköpostin liitetiedostona, joka menee monelta ohi huomion. Ensin kävi vieläpä niin, ettei sähköposti koskaan edes tavoittanut jäsentä, mutta muistutus varmaan meni jo perille. Taloutta käsiteltäessä pohdittiin myös mahdollisuutta järjestää vielä jokin yhteinen tapaaminen nyt, kun Kakskertapäiväkin jäi koronan jalkoihin.

Kyläkaupan edustalle on toivottu sekä suojatietä että nopeusrajoituksen alentamista, nykyinen 60 km/t, toive 50 km/t. Tästä päätettiin tehdä ELY-keskukselle aloite.

Kakskertatalon maalämpöratkaisu on saanut erikoisia piirteitä. Kaupunki ei ole 8 kuukauteen tehnyt mitään asian hyväksi. Hanke voitti asukasbudjettiäänestyksen ja sovittiin toteutettavaksi. Nyt siellä epäillään, ettei sovitulla hinnalla saada sitä toteutetuksi ja ehdottavat maalämmön korvaamista ilmalämpöpuppuratkaisulla. Virallista ehdotusta emme ole toki vielä saaneet ja asiaa vielä valmistellaan, tällaisena ehdotusta on vaikea hyväksyä. Kaupungin hankkeena se pitää vielä kilpailuttaa. Kun hanketta on viivytelty ja rakennustoiminta on ylikuumentunut, laitetoimitukset vaikeutuneet ja hinnat siksi nousseet, on käsissä ehkä vaikea yhtälö.

2x-lehden joulunumeroa ryhdytään tekemään. Työryhmä kokoontuu pohtimaan sisältöä, valmista pitäisi tulla joulukuun alkuun mennessä, jolloin lehti ilmestyy. Myös jäseniltä toivotaan aktiivisuutta, esittäkää toivomuksia aiheiksi ja innolla odotamme myös omia kirjoitelmianne lehteen.

Kakskertaseura on tehnyt jo muutamana vuonna oman kalenterin. Sellaisen tekeminen vuodelle 2022 on myös harkinnassa.

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle