Kaatuneitten muistopäivä, 15.5.2022

Päivää vietettiin perinteisin menoin, ensin kirkossa messu, sitten siirtyminen sankarihaudoille ja päätteeksi kahvit huoltorakennuksella.

Talvi- ja jatkosodassa kuolleitten nuorten muistaminen oli nyt entistä ajankohtaisempaa. Onhan lähellämme menossa vastaava sotatapahtuma, mikä ikävä kyllä tuottaa taas uusia, muistettavia sankareita. Meillä tämä tapahtui 80 vuotta sitten ja on täysin uskomatonta, että tällaista voi tapahtua vielä näinä nykyisinä aikoina. Messusaarnassa ja haudoilla pidetyssä puheessa nämä asiat tulivat luonnollisesti esille. Ja papin sanoin, ainoa ”hyväksyttävä” asia sodassa on oman maan ja omien arvojen puolustaminen – se vaatii sankaruutta ja sen seurauksena me olemme nyt vapaa, itsenäinen valtakunta.

Kakskertaseuran puheenjohtaja Raimo Västinsalo laskee kukkavihon sankarimuistomerkille

Martinseurakunnan kukat laski Lasse Mustonen

Partiolaiset olivat samaan aikaan kaupungilla marssitapahtumassa, mutta Outi Kauppi toi sankarihaudoille kukkalaitteen kullekin 17 haudalle, partiotyttöinä avustivat Piia ja Santra

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle