Itsenäisyyspäivä ja sankarivainajien muistaminen, 6.12.2025
Itsenäisyyspäivän vietto ja sankarivainajien muistaminen sykähdyttää aina. Seurakunnan ja partiolaisten kanssa yhdessä järjestämämme tapahtuma noudatti vanhaa hyväksi koettua kaavaa. Aluksi kuultiin Kakskerran kirkossa päivän teemaan liittyvä jumalanpalvelus, pastorina Lasse Mustonen ja kanttorina Päivi Hannuksela. Sen jälkeen siirryttiin partiolaisten vetämänä kynttiläkulkueena sankarihaudoille. Sateentihkuisessa säässä meitä oli paikalla 57 henkilöä.
Tässä ollaan valmiina aloittamaan juhlallisuudet, etualalla partiolaiset ja taustalla seurakunnan ja Kakskertaseuran edustajat kukkalaitteineen.
Jokainen sankarihauta sai oman kynttilänsä ja päälle partiotervehdys
Sitten oli vuorossa Kakskertaseuran kukkalaite, laskijana seuran puheenjohtaja Raimo Västinsalo
ja viimeisenä pastori Lasse Mustonen laski seurakunnan seppeleen.

Lopuksi laulettiin yhteislauluna Maamme-laulu, minkä jälkeen siirryttiin Hennalan seurakuntakotiin kirkkokahveille.
Tarjoilupöytä valmiina odottamassa tulijoita. Miia Aaltonen hankki tarjottavat ja yhdessä Piia Kramsun kanssa he kattoivat pöydän.