Uutiset

Kakskertapäivillä julkaistiin vuoden kakskertalainen 2011

Kakskertaseura on valinnut vuoden 2011 Vuoden Kakskertalaiseksi opettaja Lea Aaltosen.

Lea Aaltonen on toiminut Kakskerran koulun luokanopettajana vuosina 1968 – 2002 eli 34 vuoden ajan. Häntä pidettiin koulun sydämenä. Lea Aaltonen sai aikaan Kakskerran hengen jo oppilaissaan. Hänen aikanaan koulua laajennettiin, saatiin iltapäiväkerho ja luotiin vanhempainyhdistys. Koko koulun yhteishenki oli mahtava ja Lea Aaltonen oli sen kantava voima.

Lea Aaltonen on tänä päivänäkin onnellinen siitä, että koulun liikenneteitä parannettiin turvallisiksi ja koulu sai oman koulubussin, jotta lapsien ei tarvinnut odotella kohtuuttoman pitkiä aikoja kotiin pääsyä. Silloin koulun talonmies hoiti kaikki koulukiinteistön ulko- ja korjaustyöt, joka opetti oppilaillekin ympäristöstä huolehtimista. Opetus ja kasvatus oli kokonaisvaltaista. Opettaja ja vanhemmat tunsivat toisensa; ei lähetetty reissuvihkoja tai emaileja – puhuttiin kasvotusten.

Nyt jo lähes kymmenen vuotta eläkkeellä olleena Lea Aaltonen kantaa vieläkin huolta Kakskerran oman koulun rakentamisesta. Hänen mielestään on käsittämätöntä, että nyt, kun Kakskerta on kasvava kaupunginosa, ei saarella ole omaa koulua! Vanhan koulun sijainti on erinomainen. Alue on rauhallinen ja luonnonläheinen. Miksi pieniä alakoululaisia pitäisi kuljettaa kouluun pois omalta asuinalueelta saarista, jotka ovat salmien sylissä?

Haastattelemme Lea Aaltosta joulukuun 2X-lehteen.

Vuoden kakskertalainen 2011

Vas. Vuoden Kakskertalaiset Heikki Muurinen 2010, Lea Aaltonen 2011 ja Markku Jokinen 2005.

Lue lisää »

Kakskertaseuran uusi puheenjohtaja Markku Jokinen

Puheenjohtaja Markku Jokinen

Kakskertaseuran uutena puheenjohtajana aloittaa 2011 alusta kulholainen sosiaalijohtaja Markku Jokinen. Markku Jokinen on toiminut seurassa aktiivisesti  mm. hallituksessa vuosina 1989-2004. Vuoden Kakskertalaisiksi 2005 valittiin pariskunta Marjatta ja Markku Jokinen.

Varapuheenjohtajaksi kesän vuosikokous valitsi Hannu Tenhon. Uusina jäseninä hallituksessa aloittavat Piia Kramsu, Markku Kalliomäki ja Anna Mikola. 

Lue lisää »

Kaunein ympäristöni - valokuvauskilpailu 2010 voittajat julistettiin itsenäisyyspäivänä Hennalassa kirkkokahvien yhteydessä

Kakskertaseuran järjestämän valokuvakilpailun voitti Mirja Rakkolainen "Lokit" -kuvallaan. 2. palkinnon sai Emmi Kangas "Talvilaituri " kuvallaan ja 3. palkinnon sai Jukka Lämsä "Kakskerrran kirkko" -kuvallaan.  Ohessa palkitut kuvat sekä tuomariston arviot.

Mirja Rakkolainen palkittuna

Kilpailun voittaja Mirja Rakkolainen palkittuna.

Kilpailun tuomaristo:
Kuvataiteen opettaja Eero Merimaa, valokuvauksen opettaja Klaus Koszubatis, arkkitehti Ritva Nummiora ja kirjailija Tarmo Talvio. Tuomariston sihteeri Heikki Toimi

Valokuvia kilpailuun tuli 74 kappaletta.

Tuomariston arviot kilpailun voittajakuvista:

1.palkinto
Lokit / Mirja Rakkolainen
(Kuva otettu Satavassa (Onnelassa) Airiston rannalla
Kaunis tasapainoinen sommitelma - täynnä liikettä ja elämää. Kuvasta välittyy kesäinen tunnelma, ääniä ja tuoksuja myöten, tunnelma joka on aitoa Kakskertaa.
Lokit
2. palkinto
Talvilaituri (Raustvuori) /Emmi Kangas
Kuvastaa hienolla tavalla sydäntalven pysähtyneisyyttä. Kuvan pilvien lyijynraskaat värisävyt ovat käsin kosketeltavia ja tuovat mieleen vanhojen maalaustaiteen mestareiden käden jäljet.
Talvilaituri
3. palkinto
Kirkko talvella/ Jukka Lämsä
Kirkko näkyy kirkkaana keitaana pimeän talvimetsän keskeltä. Kuvassa yhdistyvät symbolinen voima ja dokumentoivan valokuvan ikuisuus.
Kirkko talvella


Onnea voittajille!

Lue lisää »

Heikki Muurisesta Vuoden Kakskertalainen 2010

Kakskertapäivillä 3.7.2010 Kakskertaseura julisti Vuoden Kakskertalaiseksi yrittäjä Heikki Muurisen. Onnea nimityksen johdosta!

Lue lisää »

Tilaa Kakskertaseuran tiedotteet sähköpostiisi

Edullisen ja nopean tiedottamisen kannalta on ensiarvoisen tärkeätä että saamme mahdollisimman kattavasti kerättyä jäsenistömme sähköpostiosoitteita.

Voit lähettää osoitteesi:
kakskertaseura@kakskertaseura.fi

Lue lisää »

Turun kaupungin rakennusvalvonnan ohje vesiosuuskunnan verkostoon liittymisestä

Turun kaupungin rakennusvalvontatoimisto on pyytänyt Kakskertaseuraa välittämään jäsenilleen oheisen ohjeen, joka koskee toimenpideluvan hakemista vesiosuuskunnan verkostoon liityttäessä.

Tiedote oheisessa pdf -liitteessä

Liitetiedosto: Tiedosto 1

Lue lisää »

Kotiseutuliiton Joy -kulttuuriympäristökampanja

Kakskertaseura on osallistunut JOY Jokaisen Oma Ympäristö - Kulttuuriympäristökampanjaan

Suomen Kotiseutuliitto ry, jonka jäsen Kakskertaseura on, koordinoi eri kansalaisjärjestöjen kanssa JOY Jokaisen Oma Ympäristö - Kulttuuriympäristökampanjan 2010. Se on kansalaisten yhteinen, ruohonjuuritason kampanja kulttuuriympäristön arvostuksen ja hoidon parantamiseksi.

JOY-kampanjan idea on, että siihen mukaan ilmoittautuneet yhteisöt järjestävät kampanjan merkeissä omia tapahtumia, toimintoja, hankkeita tai koulutuksia vuoden 2010 aikana, tai tuottavat aiheeseen liittyvää aineistoa, esimerkiksi julkaisuja.

(www.joy2010.fi)

Seuramme tämän vuoden 2010 toiminnassa huomioitiin JOY -kampanjan teemoja. Järjestimme Kaunein ympäristöni -valoukuvauskilpailun, johon tuli yli 70 valokuvaa. Kotiseutuaakkoset –esitteen teimme yhdessä Paasikiviopiston mediaopiskelijoiden kanssa. Postitimme jäsenistöllemme aakkoset. Lisäksi kotisivujemme etusivulla on linkki aakkosiin. Esitteen ideana on, että jokaisen aakkosten kirjaimen kohdalla on tietoa jostakin Kakskertaan liittyvästä kohteesta. Lisäksi olemme aloittaneet Kakskerran hautausmaan hautojen inventoinnin. 

Lue lisää »